Luonnosta saa inspiraatiota. Luonto lohduttaa. Luonnon tuottamia aineettomia hyötyjä ihmisille, kuten luonnosta saatavaa hyvää oloa, kutsutaan kulttuurisiksi ekosysteemipalveluiksi. ”Ekosysteemipalvelut on antroposentrinen konsepti. Ne liitetään aina ihmisen hyvinvointiin”, toteaa kaupunkiekologian professori Heikki Setälä Helsingin yliopistosta. Ekosysteemipalvelut on tapana jakaa tuotanto-, ylläpito-, sääntely- ja kulttuuripalveluihin¹. Asiaan perehtymättömälle termit voivat kuulostaa kapulakielisiltä. Hieman kankean terminologian tarkoitus on kuitenkin yksinkertainen: nostaa esille palveluita, joita luonto tarjoaa ihmiselle.

Ekosysteemipalvelujen ymmärtämisen kannalta on keskeistä tuntea kaksi käsitettä: ekosysteemi ja biodiversiteetti. Ekosysteemillä tarkoitetaan luonnonolosuhteiltaan verraten yhtenäisellä alueella eläviä eliöitä (kuten kasvi tai eläin) ja elotonta ympäristöä (kuten kivi tai vesi), jotka vuorovaikuttavat keskenään. Biodiversiteetistä puhuttaessa puolestaan tarkoitetaan elollisen luonnon monimuotoisuutta. Sitä esiintyy ainakin kolmella tasolla: ekosysteemien monimuotoisuutena, lajirikkautena ja geneettisenä monimuotoisuutena. Ekosysteemien monimuotoisuus voi tarkoittaa esimerkiksi erilaisten metsätyyppien keskinäistä runsautta, lajirikkaus puolestaan tietyssä lehdossa elävien lajien lukumäärää, kun taas geneettinen monimuotoisuus tarkoittaa lehdossa elävän perhospopulaation geeniperimän vaihtelua.

Ekosysteemit ja biodiversiteetti kannattelevat kaikkea elämää maapallolla – myös meidän ihmisten. Luonto tuottaa meille esimerkiksi ruokaa, energiaa, lääkkeitä ja materiaaleja. Luonnonsysteemit ylläpitävät ilmanlaatua, puhdistavat vettä ja maaperää sekä ylläpitävät elinkelpoista ilmastoa.² Ekosysteemit ovat myös toimineet puskurina ihmisen aiheuttamalle ilmastonmuutokselle. Fossiilisten polttoaineiden käytöllä olemme vapauttaneet valtavat määrät hiiltä ilmakehään. Tästä ylimääräisestä hiilidioksidista maaekosysteemit ovat sitoneet jopa 30 % näin hidastaen ilmastonmuutoksen etenemistä³.

Kurkistetaan seuraavaksi muutaman esimerkin avulla luonnon meille tarjoamiin, vähemmän näkyvissä oleviin palveluihin.

Ruokaketjumme väsymättömät työläiset

 

Ruokasi tuotantoon on todennäköisesti osallistunut suuri joukko ihmisiä, mutta myös lukematon määrä muita, usein näkymättömiksi jääviä työläisiä. Maaperän eliöstö sekä pölyttäjät tekevät ihmisen ruoantuotannossa elintärkeää työtä ilmaiseksi.

Monimuotoinen maaperä kuhisee elämää. Yksi kourallinen maata voi sisältää tuhansia eri eliölajeja, mikrobeja ja pieniä selkärangattomia⁴. Maaperä on ruoantuotantomme perusta ja kestävä ruoantuotanto on riippuvaista maaperän kunnosta⁵. Siitä pitää huolen muun muassa maaperän monimuotoinen eliöstö, joka muokkaa maan rakennetta kasveille edulliseksi, torjuu taudinaiheuttajia ja kierrättää ravinteita⁶.

”Jos maaperästä puuttuu tärkeitä avainlajeja, tai jos biologinen monimuotoisuus maaperän hajottajaeliöstöstä häviää, niin me huomataan se heti. Silloin esimerkiksi ravinteiden kierto ja sitä myötä myös kasvien kasvu hiipuvat. Kasvit ovat täysin riippuvaisia ravinteista, kuten typestä ja fosforista, joita tämä hajoittajaravintoverkon eliöstö pyyteettömästi ja ilmaiseksi meille ihmisille tekee”, Setälä kertoo. Hän tuntee maaperän möyrijät, sillä maaperän toiminta on ollut hänen tutkimuksensa keskiössä.

Toinen keskeinen porukka ruoantuotannossa ovat pölyttäjät. Maailman tärkeimmistä viljelyskasveista 75 % tarvitsee eläinpölytystä tai hyötyy siitä⁷. Monien hedelmien, marjojen, pähkinöiden sekä esimerkiksi teen satomäärät ovat riippuvaisia pölyttäjistä⁶, joita ilman ruokaympyrämme näyttäisi paljon köyhemmältä.

Luonnon ja ihmisen hyvinvointi nivoutuvat yhteen

 

Mikrobit eivät ahkeroi pelkästään maaperässä, vaan myös ihmiskehossa. Ihmisen suolistossa, limakalvoilla ja iholla asuu valtava määrä mikrobeja. Tämän mikrobiston on oltava monipuolinen, jotta voimme hyvin.

Maailma kaupungistuu ja maatalous tehostuu kovaa vauhtia, ja samaa aikaa monet kehon immuunijärjestelmään liittyvät sairaudet, kuten astma ja allergiat, diabetes, tulehdukselliset suolistotaudit, syöpä, neurologiset sairaudet ja mielenterveyshäiriöt ovat yleistyneet. Näiden sairauksien yleistymisen uskotaan olevan yhteydessä elämäntapojen muutokseen, ja vähentyneen kosketuksen monimuotoisen luonnon kanssa uskotaan olevan merkittävä tekijä – vietämme vähemmän aikaa luonnossa ja syömme ja juomme pidemmälle prosessoitua ruokaa.⁸

Kaikki mitä syömme, juomme, hengitämme ja kosketamme vaikuttaa oman mikrobistomme koostumukseen. Mikrobistomme kehittyy monipuoliseksi vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Altistuminen vaarattomille mikrobeille kouluttaa immuunijärjestelmää erottamaan vaaralliset mikrobit vaarattomista ja omien solujen tuotteet vieraista. Ilman tätä treeniä kehomme alkaa reagoida meille vaarattomiin aineisiin, esimerkiksi koivun siitepölyyn. Mikrobiston muutoksilla näyttäisi olevan vaikutusta myös aivojen toimintaan, mikä selittynee keskushermoston ja suoliston mikrobiston välisellä vuorovaikutuksella. Muun muassa mikrobiston monimuotoisuuden  yhteyttä masennukseen tutkitaan parhaillaan.⁸

Kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta, mutta alkaa näyttää selvältä, että ihminen tarvitsee luonnon monimuotoisuutta jopa omassa kehossaan.

Tarvitsemmeko kaikkea luonnon monimuotoisuutta?

 

Tarvitsemme biodiversiteettiä turvataksemme hyvinvointimme – mutta kuinka monimuotoinen luonnon on oltava? Tunnemme tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa lajia ja todellisuudessa niitä on vielä paljon enemmän: arviot vaihtelevat viidestä miljoonasta kymmeniin miljooniin⁸. Tarvitsemmeko tätä kaikkea elonkirjoa ja mitä tapahtuu, jos lajeja katoaa?

Heikki Setälä lähestyy kysymystä vertaamalla ekosysteemiä kylään, jossa on erilaisia ammattiryhmiä huolehtimassa hyvinvoinnistamme. Kyläyhteisö selviää, jos kylässä on tarjolla hyvinvoinnin kannalta elintärkeitä palveluita – vaikkapa kauppa, lääkäri ja koulu. Tällainen yhteisö pysyy toimintakykyisenä, vaikka jokin tietty erikoispalvelu, kuten korvalääkäri tai askartelutarvikekauppa, puuttuisi. Samaan tapaan ekosysteemissä tarvitaan tärkeimpiä toimintoja suorittavia eliöitä, jotta ekosysteemi pysyy toimintakykyisenä.

”Usein sanotaan, että luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, että jos yksi laji häviää, se heijastuisi verkostomaisesti koko systeemiin, joka romahtaisi korttitalon tapaan. Luonto ei pitkän evoluutionsa aikana ole kuitenkaan rakentunut näin. Kyllä yksittäisten lajien häviämisiä kestetään ja on aina kestetty. Meillä on kuitenkin olemassa tärkeitä avainlajeja, ja jos ne häviävät myös muita lajeja häviää”, sanoo Heikki Setälä. Avainlajiksi kutsutaan lajia, jonka olemassaolo on sen koko ekosysteemin ja sen eliöiden kannalta tärkeä. Tällaisen lajin häviäminen voi pahimmillaan syöstä koko ekosysteemin uuteen tilaan ja muuttaa sen täysin toisen tyyppiseksi.

”Jos mietitään, tarvitaanko me kaikkia tätä nykyä eläviä lajeja, jotta ihminen menestyisi, niin valistunut arvaukseni on, ettei tarvita. Riittää, että meillä on jokaisesta toiminnallisesta ryhmästä joitain edustajia ja silloin me kyllä pärjätään, vaikka elämä lajiköyhtyneessä miljöössä olisi toki paljon tylsempää. Me ei kuitenkaan tiedetä kaikkea. Voi olla lajeja, joita me ei tällä hetkellä pidetä tärkeinä, mutta tulevaisuudessa selviää, että ilman niitä emme tulekaan toimeen”, Setälä jatkaa.

Monimuotoinen luonto viihdyttää

Voisimme siis mahdollisesti selvitä köyhemmässä luonnossa, kunhan ihmiselle merkittävät ekosysteemit pysyvät toimintakykyisinä. Siihen luottaminen olisi toki melkoista uhkapeliä, koska ekosysteemien merkitystä ja monimuotoisuuden hupenemisen seurauksia on vaikea ennakoida. Köyhemmässä luonnossa elämämmekin olisi lisäksi köyhempää.

”Rikas luonto viihdyttää. On tehty tutkimuksia siitä, että mitä enemmän lajeja on, sitä viihdyttävämpänä ihmiset kokevat ympäristön. Luonto antaa taatusti virkkeitä. Ihminenhän kantaa geeneissään ikään kuin kaipuuta luontoon. Me tiedetään, että ihmiset paranevat sairaalassa paremmin, jos he näkevät ikkunasta vihreyttä, puistoja ja vesiaiheita. Me virittäydytään henkisesti luonnon rytmin mukaisesti”, Heikki Setälä sanoo.

Muidenkin koti

Elämämme on kiistatta nivoutunut osaksi luonnon verkostoa. Ekosysteemeistä ja monimuotoisuudesta riippuvaisia eivät ole vain ihmiset, vaan kaikki maapallolla elävät lajit. Mikä vastuu meillä on niiden elinehtojen ylläpitämisestä? Vaikka tietyn ekosysteemin tuhoutuminen ei olisi ihmisen selviytymisen kannalta kriittistä, se voi toiselle lajille tarkoittaa kärsimystä tai kuolemaa. Saako ihminen tyydyttää tarpeitaan, vaikka samalla veisi muilta eliöiltä mahdollisuuden tyydyttää omansa? Ihminen on kyvykäs asettumaan muiden eläinten asemaan.
Antaako se meille erityisen vastuun suojata myös muuta elämää?⁹