Jotain poikkeavaa

Keski-Italiassa sijaitsevan Gola Del Bottacione -rotkon seinämää rytmittävät viistot kalkkikivikerrokset. Ne ovat entistä merenpohjaa, joka laskostui Apenniinien poimuvuoriksi maankuorenlaattojen törmätessä toisiinsa. Ohut tummanpunertava saviraita piirtää rotkon seinämään viivan, jonka alapuolisissa kerroksissa on paljon erilaisten pikkuruisten merieläinten, huokoseläinten, kuoria. Raidan yläpuolella fossiilit ovat paljon pienempiä ja lajeja on vähemmän. Monet huokoseläinlajit näyttävät kadonneen lähes samanaikaisesti.^{1 2}

1980-luvulla tuon punertavan raidan havaittiin sisältävän valtavasti asteroideissa esiintyvää iridiumia. Syntyi törmäysteoria: asteroidin arvioitiin törmänneen maapalloon noin 66 miljoonaa vuotta sitten.¹ Nykytiedon valossa näyttää siltä, että asteroidin aiheuttamat vaikutukset pyyhkivät pois useiden huokoseläinten lisäksi myös suurimman osan maapallon muusta elämästä, vieden mukanaan myös dinosaurukset³. Kaikesta maapallon elämästä arvioidaan hävinneen tuolloin noin 75%⁴.

Tämä ei ollut ensimmäinen maapallon elämää kohdannut sukupuuttoaalto. Jo neljä kertaa aikaisemmin jokin poikkeava kehityskulku oli muuttanut olosuhteita niin paljon, että suuri osa lajeista katosi. Pieni osa lajeista on kuitenkin selvinnyt joka kerta, kuten tuon meteoriitin jälkeen. Siitä elämä on aina voimistunut ja moninaistunut.

Nyt on tapahtumassa jälleen jotain poikkeavaa. ”Me ihmiset olemme käynnistäneet kuudennen sukupuuttoaallon”, toteaa luonnonsuojelubiologi Panu Halme Jyväskylän yliopistosta. Hän työskentelee luonnonsuojelubiologian ja luonnonvarojen kestävän käytön yliopistolehtorina Jyväksylän yliopistossa. Halme toimii myös Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisön JYU-Wisdomin pääsihteerinä.

Ennennäkemättömät voimat

Ihminen on sopeutuva laji. Erityisten ominaisuuksiemme ansiosta osaamme muokata elinympäristöjä voimakkaasti itsellemme suotuisiksi. Olemme oppineet viljelemään maata, laiduntamaan karjaa, hoitamaan metsiä, rakentamaan kaupunkeja ja louhimaan raaka-aineita. Ihmiskunnan vaikutus ekosysteemeihin ei ole uusi asia, vaan ihmisen maankäytön aiheuttama muutos alkoi näkyä maailmanlaajuisesti jo noin 3000 vuotta sitten⁵.

Fossiilisen energian käyttöönotto 1700-luvun lopulta alkaen oli kuin steroideja ihmiskunnalle. Saimme käyttöömme ennennäkemättömät voimat. Viimeisen 50 vuoden aikana olemme hyödyntäneet luonnonresursseja kiihtyvällä tahdilla. Vuodesta 1970 maailman väestö on kaksinkertaistunut, globaalitalous on nelinkertaistunut ja maailmankauppa on kymmenkertaistunut. Monella sosioekonomisella mittarilla havaittava voittokulku on samalla jättänyt ympäristöön alati kasvavan jäljen.⁶

Selkärankaisten eläinten populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin noin 68 % vuosien 1970 ja 2016 välisenä aikana Living Planet Indexin (LPI) mukaan.  (WWF 2020)

Stellerinmerilehmän jäljissä

Helsingin Luonnontieteellisen keskusmuseon ensimmäisen kerroksen salin perällä on esillä valtava luuranko. Sen pyrstö on aseteltu tukirakenteella ruumiin jatkeeksi, jolloin pituutta kertyy noin viisi metriä. Kylkiluut ovat ihmisen käsivarren paksuisia. Hieman mielikuvitusta käyttäen voimme täydentää puuttuvat osat ja kuvitella tämän kookkaan otuksen lipuvan merillä. Stellerinmerilehmän kohtalo on yksi kertomus ihmisten aiheuttamasta elämän katoamisesta.  Valtava nisäkäs oli hyvää ravintoa ja helppo saalis. Laji tapettiin sukupuuttoon 1700-luvun loppupuolella, vain muutama vuosikymmen sen jälkeen, kun se oli tieteellisesti tunnistettu⁷.

Ainakin 680 selkärankaisen lajin tiedetään kohdanneen Stellerinmerilehmän tavoin ihmistoiminnasta aiheutunut sukupuutto 1500-luvun jälkeen. Uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja – siis lajeja, jotka ovat vaarassa hävitä lopullisesti – arvioidaan olevan tällä hetkellä maailmassa noin miljoona.⁶

”Lajeja on historian aikana hävinnyt koko ajan, mutta nyt vauhti on todella moninkertainen. Jos nyt ei käännetä isosti kelkkaa, vuosisadan puolivälissä tulee olemaan jo valtava joukko sellaisia lajeja, mistä on vaan kuvamateriaalia olemassa”, Panu Halme toteaa. Sukupuuttovauhdin arvioidaan olevan vähintään kymmeniä tai satoja kertoja nopeampaa kuin viimeisen kymmenen miljoonan vuoden aikana⁶.

Eri lajiryhmien maailmanlaajuisen sukupuuton riski. Kaavio käännetty suomeksi raportista The global assessment report on biodiversity and ecosystem services (IPBES 2019).

Lajeja uhanalaistuu joka puolella maailmaa. Naali, ripsisiippa, viherukonkorento, höyhensammal, nokikana, ankerias, saimaannorppa, jokihelmisimpukka, lettorikko, neidonkenkä, pikkutiira ja naali –  kotimaista uhanalaislistaa voisi jatkaa vielä yli 2600 lajilla. Kaikenkaikkiaan yli 22 000 tarkastellusta lajista noin 12% on arvioitu uhanalaisiksi Suomessa – ne ovat siis vaarassa hävitä Suomen rajojen sisällä.⁸

Uhanalaisuuden mannekiineina käytetään usein tiikerin tai saimaannorpan kaltaisia näyttäviä lajeja. Yksittäisten lajien uhanalaistumiset ja lajien sukupuutot ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Luonto yksinkertaistuu ja eliöyhteisöt muuttuvat samankaltaisemmiksi joka puolella ympärillämme. Luonnon monimuotoisuus, niin geenit, lajit kuin ekosysteemitkin, heikkenevät nopeammin kuin koskaan aiemmin ihmisen historian aikana.⁶

Suomessa tunnetaan 2 668 uhanalaista lajia. Tämä on noin 12 % arvioiduista lajeista. Puutteellisten tietojen takia kaikkia lajeja ei ole voitu arvioida. (Hyvärinen et al. 2019)

Omaa oksaa sahaamassa 

Läntisellä tyynellä merellä sijaitseva Mariaanien hauta on valtamerten syvin kohta. Jopa sieltä, noin 11 km meren pinnan alapuolella, löytyy jälkiä ihmisistä. Muovijätettä on Mariaanien haudan tapaan lähes kaikkialla merten syvänteissä^{9 10}. Täysin koskematonta luontoa, jossa ihmisen vaikutus ei jollain tavalla näkyisi, ei käytännössä ole enää olemassa. Ihmistoiminta on muuttanut merkittävästi kolmea neljäsosaa maapinta-alasta ja kahta kolmasosaa merialueista. Kosteikoista on hävitetty yli 85% ja lähes puolet koralliriutoista on tuhoutunut viimeisen 150 vuoden aikana.⁶

Suurimmat suorat syyt monimuotoisuuden maailmanlaajuiseen heikkenemiseen vaikuttavuusjärjestyksessä lueteltuina ovat seuraavat: 1) maan- ja merenkäyttö, 2) eliölajien suora hyväksikäyttö, 3) ilmastonmuutos, 4) saastuminen ja 5) vieraslajit⁶. Suurin yksittäinen tekijä luonnon köyhtymisen takana on tapamme tuottaa ruokaa. Ruoantuotantoon valjastettu maapinta-ala on valtava, yli kolmasosa maapinta-alasta käytetään maanviljelyyn tai karjankasvatukseen⁶. Metsien raivaaminen ruoan- ja rehuntuotantoon sekä laidunmaiksi aiheuttaa metsäkatoa ja kestämättömät maanviljelytavat köyhdyttävät ympäristöä¹¹.

Globaali talous ja materiaalivirrat nivoavat meidät suomalaisetkin osaksi tuotannon vaikutuksia muualla. Jos tarkastellaan pelkästään Suomen rajojen sisällä tapahtuvaa lajien uhanalaistumista, suurimmaksi syyksi nousevat metsien talouskäytöstä johtuvat metsäelinympärisöjen muutokset. Toiseksi suurin syy on avointen elinympäristöjen sulkeutuminen, kuten perinteiseen karjanpitoon kuuluneiden niittyjen, metsälaitumien ja muiden perinnebiotooppien häviäminen.⁸

Luonnon monimuotoisuuden kadon myötä myös luonnon tuottamat palvelut ovat heikentymässä. Maaperän laadun heikkeneminen on vähentänyt maanviljelyn tuottavuutta noin neljäsosassa maa-alasta⁶. Luonnonvaraisten pölyttäjien määrän ja monimuotoisuuden vähentymistä on todettu eri puolilla maapalloa, varmuudella ainakin Luoteis-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa¹². Viitteitä pölyttäjäkadosta on myös Suomessa, jossa hyönteispölytteisten viljelykasvien satokehitys on ollut joillakin alueilla heikkoa^{13 14}.

Luontokadon taustalla olevat ajurit ja esimerkkejä luonnon heikkenemisestä. (Lähde: Luontopaneeli – Suomen kansallinen IPBES-paneeli, alkuperäinen kaavio IPBES, 2019)

Monimuotoisuuden suojelu päätöksenteon ytimeen 

Luonnon monimuotoisuuden katoamista voi olla vaikea hahmottaa. Sitä verrataan joskus lentokoneeseen, joka menettää hiljalleen osia. Aluksi luontokadon merkkejä ei välttämättä huomata – ne ovat kuin yksittäisten ruuvien irtoamisia lentokoneesta, matka jatkuu ilman niitäkin. Jossain vaiheessa ruuvien irtoaminen alkaa kuitenkin muodostua ongelmaksi koneen toimivuudelle, lajien häviäminen puolestaan ekosysteemeille. Kansainväliset, ympäristön tilasta kertovat raportit tuovat yksi toisensa jälkeen saman suuntaista viestiä: me hävitämme luontoa nopeasti ja rapautamme samalla meidänkin elämää kannattelevia luonnon järjestelmiä^{6 15}– tiputtelemme siis kiihtyvällä tahdilla ruuveja koneesta, jonka kyydissä olemme itsekin.

Yksiselitteistä kynnysarvoa sille missä vaiheessa luontokato voi romahduttaa luonnon järjestelmiä on mahdotonta määritellä. Panu Halmeen mukaan kehitys on kuitenkin uhkaavaa.

”Nykyistä toimintamallia jatkamalla on mahdollista, että kohtaamme jo vuosisadan puolessa välissä nälänhätiä, jotka liittyvät esimerkiksi lajien liikakäytöstä tai pölyttäjäkadosta aiheutuviin maanviljely- tai meriekosysteemien romahtamisiin”, Halme sanoo. ”Tutkimus osoittaa, että jos valtamerten ylikalastusta jatketaan, on mahdollista, että valtameriekosysteemi jollain tavalla romahtaa. Voimme olla siinä tilanteessa, että emme enää saa ruokaa sieltä”, Halme jatkaa.

Tänä vuonna Kiinan Kunmingissa neuvotellaan kansainvälisestä biodiversiteettisopimuksesta, josta toivotaan monimuotoisuuden ”Pariisin ilmastosopimusta”. Pöydällä odottaa muun muassa esitys 30% osuuden suojelemiseksi maapallon maa- ja meripinta-alasta¹⁶.

Luontokatoa ei kuitenkaan ratkaista pelkästään suojelutoimilla, vaan muutoksen tulee tapahtua systeemitasolla kattaen meidän tuotannon ja kulutuksen tavat. Ihmiskunnan tehtävälistalla on YK:n biodiversiteettiraportin mukaan ainakin seuraavat asiat: luonnonvarojen kulutuksen vähentäminen, tuotantotapojen muuttaminen kestäväksi, ilmastonmuutoksen hillitseminen, ekosysteemien suojeleminen ja ennallistaminen sekä toimet vieraslajien torjumiseksi¹⁵.

Keskeisintä tämän onnistumiseksi on ajattelutavan muutos siinä, miten ymmärrämme itsemme ja toimintamme osana luonnon järjestelmiä. Monimuotoisuuden suojelu on nostettava päätöksenteon ytimeen.

”Tarvitsemme ensisijaisesti arvojärjestyksen kääntämisen sekä yksilöiden, yhteiskuntien että yritysten tasolla. Monimuotoisuuden turvaamisen pitäisi olla toiminnan keskiössä, oli kysymys sitten yksittäisistä kulutusvalinnoista, lainsäädännöstä tai mistä tahansa niiden välillä,” Panu Halme sanoo. ”Ratkaisuja on loputon määrä. Ne tulee tehtyä, jos prioriteettilistamme kääntyy erilaiseksi. Tämä on tavallaan yksinkertainen asia, mutta henkisesti se on valtava askel”, Halme toteaa.

Toimet, joilla luonnon monimuotoisuuden kato saadaan käännettyä. (Lähde: Convention on Biological Diversity, 2020)