Pienessä mittakaavassa resurssien oikeudenmukainen jako tuntuu luontevalta. Syntymäpäiväkakun jakaminen on yleensä helppoa – tiedämme juhliin osallistujat ja varmistamme tarjoiluiden riittävän kaikille. Maapallon resurssien jako onkin hankalampi yhtälö. Miten tunnistamme maapallon resurssien kestävän käytön rajat? Minkä kokoinen siivu kuuluisi minulle, sinulle tai toisella puolen maapalloa olevalle perheelle? Miten varmistamme, että seuraavat sukupolvet voivat nauttia vakaasta maailmasta? Tarvitsemme uuden ajattelutavan, jossa planeettamme rajat ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus ovat lähtökohtia kaikelle toiminnallemme.

Planetaariset rajat ovat maapallon elinolosuhteiden kannalta tärkeille luonnonprosesseille arvioidut kynnysarvot, joiden ylittäminen uhkaa maapallon vakaita järjestelmiä.
Lähde: https://www.stockholmresilience.org/research/planetary-boundaries.html (kaavio lähdettä mukaillen)
Planetaariset kaistaviivat
Autoa ajaessa on syytä pysyä tiellä. Viimeistään renkaita tärisyttävät uurretut reunaviivat varoittavat torkahtanutta ajajaa lähestyvästä pientareesta. Tukholman yliopiston Resilience Centren tutkijaryhmä on tunnistanut maapallon elinolosuhteiden kannalta tärkeitä luonnonprosesseja ja niille raja-arvoja[1,2]. Näiden planetaaristen rajojen sisäpuolella ihmiskunnan on turvallista toimia. Ne ovat siis eräänlaiset ihmistoiminnan kaistaviivat. Kun pysymme näiden rajojen sisällä, maapallon elinolosuhteet pysyvät suotuisina ja vakaina meille ihmisille sekä ekosysteemeille, joista olemme riippuvaisia.
Kaistaviivojen jälkeen päädymme epävarmalle vyöhykkeelle, oli kyseessä sitten horjuva autokyyti tai ihmiskunnan kestämätön toiminta. Rajan ylitys ei välttämättä aiheuta välitöntä hengenvaaraa, mutta riski rotkoon ajamiseen tai maapallon elinolosuhteita säätelevien luonnonprosessien keikahdukseen kasvaa. Jos suunta jatkuu samana, auto kellahtaa lopulta ojaan tai rotkoon. Tällaisen keikahduspisteen ylittämisestä seuraa maapallon luonnonjärjestelmien hakeutuminen uuteen tasapainotilaan. Sellaiseen, joka on todennäköisesti meille ihmisille huomattavasti nykyistä maapalloa ankarampi elinpaikka.
Yhdeksästä muuttujasta planetaariset rajat on ylitetty jo neljässä: ilmastonmuutos, maankäytön muutokset, luonnon monimuotoisuus ja biokemialliset virrat. Kahden ensimmäisen osalta tärisevät reunaviivat hälyttävät meitä muuttamaan suuntaa ja kahden viimeisen osalta olemme jo vaarallisen lähellä rotkoa. Kehityssuunta on hälyttävä myös kahden muun, makeanveden käytön ja merten happamoitumisen, osalta. Kahden muuttujan, ilmankehän pienhiukkasten ja vierasaineiden osalta ei ole tarpeeksi tietoa – huono näkyvyys estää meitä arvioimasta kuinka kaukana reunasta olemme. Ainoastaan yläilmakehän otsonikadon torjunnan osalta voimme varmuudella sanoa, että etenemme tukevasti keskellä kaistaa. Otsonikadon osalta olimme luisumassa tieltä 1980-luvulla, mutta ripeällä kansainvälisellä yhteistoiminnalla kiellettiin otsonikerrosta heikentävät kemikaalit.
Planetaariset prosessit ovat toisistaan riippuvaisia – yhden rajan ylitys saattaa tehdä toisen prosessin herkemmäksi muutoksille. Esimerkiksi maankäytön muutokset kiihdyttävät ilmastomuutosta ja ilmastonmuutos puolestaan vähentää luonnon monimuotoisuutta. Tässä piilee myös hyvä uutinen: jos onnistumme vähentämään ihmisen vaikutusta yhdessä prosessissa, heijastuu se myönteisesti myös muihin.
Oikeudenmukaisuutta planeetan rajoissa
Sivilisaatiomme on rakentunut vakaiden luonnonjärjestelmien varaan[1]. Planetaaristen rajojen huomiointi on välttämätöntä hyvän elämän edellytysten turvaamiseksi. Vakaassa ympäristössä voidaan huolehtia riittävästä ruoasta ja vesivarannoista, ja on helpompi ylläpitää muun muassa terveydenhuoltoa, koulutusta ja oikeusjärjestelmää. Vakaassa ympäristössä, joita ei horjuta erilaiset shokit ja kamppailu resursseista, on myös helpompi ylläpitää sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa, joka tarjoaa jokaiselle edellytykset hyvään elämään.
Vakaat olosuhteet eivät kuitenkaan automaattisesti takaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Nykyinen maailmanjärjestys ei ole tuottanut maailmanlaajuista sosiaalista oikeudenmukaisuutta, vaan suuressa osassa maailman maita hyvän elämän vähimmäisvaatimukset eivät täyty yleisesti [3]. Osittain tämä johtuu joidenkin maiden epäoikeudenmukaisesta hallinnosta, mutta merkittävä vaikutus on myös maiden välisellä epätasa-arvolla. Varakkaat maat ylläpitävät korkeaa elintasoaan käyttämällä köyhiä maita enemmän maapallon luonnonvaroja ja ulkoistamalla tuotantoaan maihin jossa ympäristö- ja työlainsäädäntö on heikompaa. Oikeudenmukaisuus tulisi ottaa niin kansallisen kuin globaalin politiikan ja talouden keskiöön, jotta toisen hyvinvointi ei johtaisi toisen kurjuuteen.

Donitsimalli esittää kehyksen ihmiskunnan turvalliselle ja oikeudenmukaiselle toiminnalle. Donitsin ulkokehän muodostavat planeetan elinolosuhteita ylläpitävien luonnonprosessien rajat ja donitsin sisäkehä osoittaa puolestaan sosiaalisen perustan, vähimmäisvaatimukset hyvän elämän saavuttamiseksi. Näiden kehien väliin jää niin kutsuttu donitsi, ihmiskunnalle turvallinen ja oikeudenmukainen tila toimia.
Lähde: https://www.kateraworth.com/doughnut/ (kaavio lähdettä mukaellen)
Tavoitteeksi herkullinen donitsi
Taloustieteiljä Kate Raworth esitteli laajalle yleisölle vuonna 2012 niin kutsutun donitsimallin, missä planetaarisiin rajoihin on yhdistetty sosiaalisen kestävyyden rajat. Donitsin ulkokehän muodostavat planeetan elinolosuhteita ylläpitävien luonnonprosessien rajat – siis ne planeetan reunaehtoja osoittavat kaistaviivat. Donitsin sisäkehä osoittaa puolestaan sosiaalisen perustan, vähimmäisvaatimukset hyvän elämän saavuttamiseksi, sisältäen sellaiset asiat kuin ravitseva ruoka, vesi, koti, työ, koulutus, terveys sekä rauhallinen, tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta. Näiden kehien väliin jää itse donitsi, jota meidän pitäisi toiminnallamme tavoitella – emme saa ylittää planetaarisia rajoja, mutta emme myöskään alittaa hyvän elämän vähimmäisvaatimuksia. Suomessa on onnistuttu hyvin tasa-arvoisen yhteiskunnan luomisessa omille kansalaisille, mutta planeetan reunaehdoista ylitämme lähes kaikki[3,4]. Hyvinvointimme ei siis ole kestävällä pohjalla. Suomen kaltaisten vauraiden maiden on löydettävä tapa uudistaa yhteiskuntaa ekologisesti kestäväksi samalla huomioiden sosiaalinen kestävyys niin kansallisella kuin globaalilla tasolla.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on mahdollista saavuttaa samalla kun sopeutamme toimintamme planetaarisiin rajoihin. Esimerkiksi Kate Raworth on esittänyt yksinkertaistetun arvion, että nälänhädän poistaminen vaatisi vain prosentin nykyisestä ruoantuotannosta[5] ja sähkön tuomisen perustarpeita varten kaikkien ihmisten ulottuville arvioidaan nostavan hiilidioksidipäästöjä alle prosentilla[6]. Samaan aikaan noin neljäsosa maailman ruuantuotannosta päätyy ruokahävikiksi[7] ja varakkaampi puolikas väestöstä tuottaa 86 % hiilidioksidipäästöistä[8]. Ongelma ei siis ole maailman mittakaavassa resurssien puute, vaan niiden tuhlaileva käyttö ja epätasainen jakautuminen.
Mitä jos ottaisimme donitsimallin kaiken tekemisemme ohjenuoraksi? Yhdessä 7,8 miljardin naapurimme kanssa toimisimme oikeudenmukaisesti planetaaristen rajojen puitteissa. Kaistaviivoina toimisivat toisella puolella planetaariset rajat ja toisella hyvän elämän vähimmäisvaatimukset. Näiden kahden rajan sisällä on mahdollista löytää vakaa, turvallinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen maailma.

Leedsin yliopiston tutkijaryhmä on yhdistänyt planeetan reunaehtojen ja ekologisen kestävyyden mittareita hyvinvoinnista kertoviin indikaattoreihin. Tutkimus osoitti, ettei yksikään maailman maa, Suomi mukaan luettuna, ole saavuttanut korkeaa hyvinvointia ekologisesti kestävissä rajoissa. Suomi saavuttaa sosiaalisen hyvinvoinnin raja-arvot työllisyyttä lukuun ottamatta, mutta ainoastaan makean veden käyttö on ekologisesti kestävällä tasolla. [3]
[1] Rockström et. al., 2009. Planetary Boundaries: Exploring the Safe Operating Space for Humanity. Ecology and Society 14(2): 32. https://www.stockholmresilience.org/download/18.8615c78125078c8d3380002197/ES-2009-3180.pdf
[2] Steffen et. al. Planetary boundaries: Guiding human development on a changing planet. Science 13 Feb 2015: Vol. 347, Issue 6223. https://science.sciencemag.org/content/347/6223/1259855
[3] O’Neill, D.W., Fanning, A.L., Lamb, W.F., and Steinberger, J.K., 2018. A good life for all within planetary boundaries. Nature Sustainability 1, 88-95. Aineisto tarkasteltavissa: https://goodlife.leeds.ac.uk/
[4] Suomen ympäristökeskus. Suomi on ylittänyt kestävän hyvinvoinnin rajat. Luettu 18.8.2020. https://www.syke.fi/fi-FI/Suomi_ja_kestava_hyvinvointi/Kestavaan_hyvinvointiin_viela_matkaa/Suomi_on_ylittanyt_kestavan_hyvinvoinnin(47890)
[5] Kate Raworth, 2012. A safe and just space for humanity. Can we live within the doughnut? Oxfam Discussion paper. s.5. https://oxfamilibrary.openrepository.com/bitstream/handle/10546/210490/dp-a-safe-and-just-space-for-humanity-130212-en.pdf;jsessionid=8913EAE61D32BC4940D5F64480952A08?sequence=13
[6] International Energy Agency, 2011. Energy for all. Financing access for the poor. Special early excerpt of the World Energy Outlook 2011. s. 7.
[7] FAO, 2013. Food wastage footprint. Impact on natural resources. s. 11. http://www.fao.org/3/i3347e/i3347e.pdf
[8] Hannah Ritchie ja Max Roser, 2017 – ”CO₂ and Greenhouse Gas Emissions”. OurWorldInData.org. https://ourworldindata.org/co2-and-other-greenhouse-gas-emissions#global-inequalities-in-co2-emissions
0 kommenttia